Osallistuin viikko sitten Maata pitkin -matkailutapahtumaan, joka järjestettiin osana Kotimaan matkamessuja (se taas puolestaan osana Supermessuja). Olin yhtenä puhujana paneelissa, jossa pohdittiin maata pitkin matkailua yleensä ja matkailun tulevaisuutta. Kun paneelin vetäjä Arto Sivonen kysyi, mitä kotimaan kohteita suosittelisin ja millaista matkaa, niin nostin esiin Rautateiden rengasmatkat: mielestäni niillä voisi nykypäivänä olla jälleen kysyntää. Kävi ilmi, että koko konsepti oli vieras myös panelisteille – ja myöskään googlaamalla niistä ei näköjään juuri tietoa löydy – joten ajattelin tässä kirjoituksessa lyhyesti avata, mitä Rautateiden rengasmatkat olivat. Aiemmin sivusin jo ’kansainvälisiä rengasmatkoja’ eli InterRailia täällä.
Vuonna 1934 lanseeratun Rautateiden rengasmatkan (tai rengaslipun) ideana oli, että rautateillä pystyi tekemään kotimaan matkan, jossa nimensä mukaisesti aloitettiin pisteestä A ja päädyttiin takaisin pisteeseen A. Lippu lanseerattiin, kun kotimaan matkailu alkoi maailmansotien välisenä aikana koko ajan lisääntyä. Yhtenä syynä rengaslippujen käyttöönottoon oli myös VR:n kova kilpailu 1920-luvulta alkaen voimakkaasti kasvaneen linja-autoliikenteen kanssa. Sisävesiliikenteestä ei puolestaan enää tuossa vaiheessa ollut junaliikenteen kanssa kilpailijaksi, joten sisävesiliikenteen kanssa tehtiin yhteistyötä: rengaslippuun sisältyi usein esimerkiksi sisävesimatka, joten matkailija saattoi nähdä ja kokea maisemia ja paikkoja muutenkin kuin junan ikkunasta. Tosin myös bussimatkoja myytiin osana VR:n rengasmatkoja.
Ennen rengaslippuja ja osittain samanaikaisesti myynnissä oli jo ollut erilaisia rautateiden matkailulippuja: niin sanottuja kiertolippuja myytiin vuoteen 1926 asti, jonka jälkeen erilaiset kuponkiliput, kansainväliset liput ja seurueliput korvasivat vanhat kiertoliput. Lisäksi rautatiet myivät mm. erilaisten tapahtumien ja messujen aikaan alennuslippuja sekä talvisin ns. hiihtolippuja, jotka nekin perustuivat normaalia halvempaan hintaan. Rengasmatka on kuitenkin nykypäivän näkökulmasta näitä mielenkiintoisempi tuote, koska kyseessä oli eräänlainen matkapaketti eikä pelkkää liikkumista paikasta toiseen tai alennus normaalista junamatkan hinnasta.
Rengaslippuja myytiin avausvuonna 1934 vajaat 8 000 kappaletta, mutta vuonna 1938 niiden myynti oli reilut 28 000 lippua (erilaisia muita, pääasiassa matkailukäytössä olleita, lippuja myytiin samana vuonna noin 130 000). Esimerkiksi Tampere-Virrat -välin laivaliikenne liitettiin osaksi VR:n rengasmatkoja vuonna 1936, mutta liikenne Virroille alkoi vuonna 1937 ja koko Haapamäki–Pori -rataosuudella vasta 1938. Rengaslipulla sai laiva-ja junamatkoista 20 prosentin alennuksen ja matkailija sai käyttöönsä varta vasten reittiä varten suunnitellun selostusvihkosen. Aluksi myynnissä oli kaksi rengasmatkaa: Tampere–Virrat–Vaasa–Tampere ja Helsinki–Tampere–Virrat–Vaasa–Helsinki. Kun Pori–Haapamäki rata valmistui, myös Tampere-Virrat-Tampere -rengasmatkat tulivat myyntiin ilman pakkoa mennä Vaasaan asti.
Myynnillisesti rengasmatkat eivät aluksi olleet Höyrylaiva Osuuskunta Tarjanteelle mikään lottovoitto, mutta ne mahdollistivat kuitenkin pääsyn osaksi VR:n lipunmyyntiä ja nostivat erilaiset laivareitit kansalliseen ja myöhemmin myös kansainväliseen tietoisuuteen. Rengasmatkojen selostuslehtien tuottamiskustannuksiin osallistuivat myös kunnat, joten monelle kunnalle tämä oli ensimmäinen kosketus matkailumarkkinointiin.
Sota katkaisi matkailun kehityksen, mutta melko pian sodan jälkeen kotimaan matkailu kääntyi taas kasvuun. Kun linja-autoliikenne sodan ja säännöstelyn jälkeen alkoi uudelleen, niin paine rautateillä helpotti hieman ja rautateitä voitiin käyttää myös matkailuliikenteeseen.
VR ottikin vuodesta 1948 lähtien mainostoimistot apuun omassa mainonnassaan, jota kohdistettiin entistä enemmän myös matkailijoihin. Rengaslippujen osalta tämä tarkoitti hienoja mainoksia (ks. kuvat). Rengaslippuihin tuli liitännäisenä myös lentämismahdollisuus eli enää ei oltu pelkästään sisävesilaiva-juna-yhdistelmän varassa. Vuosi 1950 oli VR:n historian kirjoittaneen Seppo Zetterbergin mukaan rengasmatkalippujen myynnin huippuvuosi, jolloin niitä myytiin lähes 38 000 kappaletta. Tämän jälkeen alkoi alamäki, vaikka viisikymmenluvun rautateiden matkailumarkkinointi olikin varsin aktiivista. Kannattaa tutustua esimerkiksi tähän vuonna 1959 julkaistuun VR:n matkailufilmiin. Tunnelma on varsin mainio. Sivuhuomautuksena voi muuten sanoa, että ko. filmissä puhutaan jo elämyksistä, joten ihan Pinen ja Gilmoren ansiota ei ko. sanan käyttöönotto matkailupuolella ole…
Rengaslippujen aika loppui ilmeisesti 1960-70-luvuille – tarkkaa tietoa en käytettävissä olleista lähdeaineistoistani löytänyt (lisäys 23.4.2019: Rautatiemuseon kokoelmissa viimeinen rengasmatkaesite on vuodelta 1965, joten ajoitus lienee aika oikea. ). Viimeistään paikallisliikenteen vähentäminen ja sittemmin lopettaminen useilta kisko-osuuksilta 1960-luvulta eteenpäin ja kokonaisten rataosuuksien sulkeminen söi myös rengasmatkojen mahdollisuuksia. Hyvänä esimerkkinä tästä on oma lempilapseni, Näsijärven laivareitti, joka oli ollut osana rengasmatkoja 1930-luvulta lähtien. Mahdollisuudet rautateiden käyttöön laivareitin yhteydessä loppuivat viimeistään 1981, kun henkilöliikenne Haapamäki-Pori -radalla lopetettiin kokonaan. Todennäköisesti rengasmatkojen myynti oli loppunut jo aiemmin: laivayhtiö oli joka tapauksessa alkanut myymään bussi-laiva-rengasmatkaa, mikä on yhä edelleenkin voimissaan.
Erilaisia lomalippuja oli toki myynnissä varsinaisten rengasmatkojen jälkeenkin: esimerkiksi vuonna 1980 käyttöön otettiin VR:n lomalippu, joka oikeutti rajoittamattomaan matkustamiseen lipun voimassaoloaikana. Lomalippu valittiin jopa vuoden parhaaksi matkailutuotteeksi lanseeraamisvuotenaan (Zetterberg 2011, 374). Joka tapauksessa yleistynyt henkilöautoilu ja bussimatkojen kehitys siirsivät näistä erilaisista lipputuotteista huolimatta kotimaan vapaa-ajanmatkailun painopisteen kiskoilta kumipyörille – etenkin pakettimatkojen osalta – ja toisaalta lisääntynyt ulkomaanmatkailu alkoi syödä myös kotimaassa matkailua ylipäätään.
Mikäli maata pitkin matkailusta tai ylipäätään kotimaanmatkailusta tulisi uudelleen jonkinasteinen hitti, olisi varsin mainiota, jos VR lanseeraisi retrotuotteena rengasmatkat uudelleen. Ja miksei muutenkin. Vetäähän interrail edelleenkin. Digitaalisen myynnin aikakautena tämä olisi teknisesti myös huomattavasti helpommin toteutettavissa kuin ennen: toki tämä edellyttäisi järjestelmään osallistuvilta tuottajilta digitaalisia valmiuksia. Monelle pienyrittäjälle tässä kohden voi tulla kompastuskivi, mutta digivalmiitakin toimijoita Suomessa olisi. Kuluttajalle helppo – ja halpa – kokonaispaketti olisi hyvä tapa ottaa kotimaanmatkailu haltuun.
Olisikin hauska nähdä vuonna 2020 vaikka sisävesilaiva-junapaketti Helsinki–Kuopio–Savonlinna–Helsinki, Savonlinna-Punkaharju-Savonlinna tai vastaava jossain muualla. Miksei rengasmatkoja voisi myydä myös vaikka pyörämatkojen kanssa. Heitetään siis haaste ilmaan! Niin, ja yhtä lailla linja-autoyhtiöt voisivat kehittää oman versionsa rengasmatkoista.
Artikkelissa käytetyt lähteet:
Ahonen, Juha. Kehittyvä, kansainvälistyvä, kaupallistuva ja kommunikoiva matkailu-Suomi. Suomen Historian pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, 1996.
Hirn, Sven & Markkanen, Erkki. Tuhansien järvien maa. Suomen matkailun historia. Jyväskylä: Gummerus, 1987.
Manka, Mikko. Näsijärven matkustajalaivaliikenteen kehitys ja laivayhtiöiden toiminta kansallisen liikennejärjestelmän murroksessa vuosina 1918–1939. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, 2008.
Zetterberg, Seppo. Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta. Helsinki: WSOY, 2011.
Kuvat: Suomen Rautatiemuseo, rautatiemuseo.finna.fi
Edit. Lisätty maininta Interrailista 23.4.2019.
Edit2. Artikkelin pääkuva onkin vuodelta 1935 eikä 1950-luvulta, alkuperäisdatassa tässä kohtaa virheellinen tieto. Kiitos Marina Bergström korjauksesta!
