Muutama sana InterRailista

363

Mielenkiinnolla olen seurannut keskustelua maata pitkin matkustamisen nousemisesta trendikkääksi etenkin ilmastonmuutoksen myötä. Maata pitkin matkustamisen suosio ei toistaiseksi ole vielä suurten massojen juttu – esimerkiksi lentoliikenne vain jatkaa kasvuaan – mutta tilanteet voivat muuttua: esimerkiksi Lapin yliopiston matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtaja Antti Honkanen toteaa Maaseudun Tulevaisuudessa, etä trendit lähtevät pienistä ryhmistä liikkeelle. Joka tapauksessa todennäköistä on, että maata pitkin matkustamisen suosio ei ainakaan laske. Esimerkiksi aiheelle omistautunut Facebook-ryhmä on kasvanut nopeasti (Maata pitkin matkustavat) ja rautatieyhtiöt ovat alkaneet tarjota Interrail-lippuja varsin moniin tarpeisiin: nyt pystyy ostamaan jo kolme kuukautta voimassa olevia lippuja (ks. esim. Junamatkailua Euroopassa jopa kympillä per päivä). InterRail 1970–80-luvuilla on myös oma Tampereen yliopiston historian oppiaineeseen tehtävän väitöstutkimukseni aihe, joten ajattelin sen taustoja avata tässä hieman.

Vuoden tuotteesta vuosikymmenien hitiksi

InterRail -72 oli alunperin suunniteltu kestämään vain vuoden, kuten jo tuo alkuperäinen nimikin osoittaa. Kansainvälinen rautatiejärjestö UIC (Union Internationale des Chemins de fer) halusi juhlistaa 50:ttä toimintavuottaan julkistamalla rautatiekortin alle 21-vuotiaille eurooppalaisnuorille rautatiepassin, jolla pystyi matkustamaan rajattomasti kuukauden aikana. Osittain kyse oli myös rautatiejärjestön huolesta junamatkailun vähenemisestä: ajateltiin, että tarjoamalla nuorille mahdollisuus halpaan rautatiematkailuun, pystyttäisiin nämä sitouttamaan rautatiematkustajiksi myös vanhempina. Tämä aspekti suunnitelmassa oli kenties hieman utopistinen, mutta tuote itsessään alkoi myydä todella hyvin. Etenkin Pohjoismaat nousivat nopeasti myyntitilaston kärkeen, mikäli mitataan maittain myytyjä lippuja per väkiluku.


Suomessa vuonna 1973 myytyjen interrail-lippujen määrä vastasi yli viittä prosenttia kaikista maan 17–20-vuotiaista nuorista!

Lähde: InterRail -myyntitilastot, kirjoittajan kokoelma

Osittain alkuvuosina myytyjen lippujen määrä Suomessa nosti mm. se, että ruotsalaisnuoret kävivät ostamassa lippuja Suomesta: ostomaassa sai vain 50 prosentin alennuksen junalipuista, muualla matkustaminen oli ilmaista. Tällä kikkailulla ruotsalaiset pääsivät aloittamaan matkansa samantien ilmaiseksi. Tämä porsaanreikä lippukaupassa kuitenkin tukittiin pian.

Kultakausi 1980-luvun lopulla: uusia ryhmiä matkustajiksi – ja nopea romahdus

Kun rautatieyhtiöt olivat päättäneet jatkaa lippujen myyntiä vuodesta 1972 eteenpäinkin, nousi nopeasti esille tarve miettiä ikärajoja ja kortin voimassaoloaikoja. Esimerkiksi vuonna 1973 InterRail oli vain kesätuote, matkustusaika oli toukokuusta lokakuuhun, mutta jo seuraavana vuonna kortti muutettiin ympärivuotiseksi. Ikärajat nousivat kahteen otteeseen: ensin vuonna 1976 ikärajaksi päätettiin 23 ja vuonna 1979 26.

Ote muistiosta, jossa tiedusteltiin Inter-Railin onnistumista kansallisilta rautatieyhtiöiltä. Kansallisarkisto, Valtionrautatiet, Rautatiehallitus, Talousosasto,Yleisten asiain kirjeistö.

Aikuisten InterRail mahdollistui vasta 1989 ja ensin sitä myytiin vain Pohjoismaissa. Tämäkin kertoo osaltaan tuotteen suosiosta juuri Pohjolassa. Seniorikorttejakin kokeiltiin jo 1970-luvun viimeisenä vuonna testimielessä: yli 65-vuotiaat pääsivät tuolloin matkaan nuorison jalanjäljille tutustumaan ”Eurooppaan”. Kuitenkin myynnin pääpaino oli koko ajan nimenomaan nuorisolipuissa, ja myös sen suosio oli suurinta.

InterRailin kultakausi sijoittui 1980-luvun lopulle ja aivan 1990-luvun alkuun. Kaikkien myytyjen korttien (nuoriso+muut) määrässä suosituin vuosi oli 1991 (yli 400 000 myytyä lippua Euroopassa) ja vielä seuraavanakin vuonna lippuja vielä myytiin, mutta selvästi vähemmän. Vuosi 1993 oli myytyjen korttien määrässä romahdusvuosi: tähän osasyynä olivat mm. Jugoslavian hajoamissodat. Seuraavana vuonna tehty vyöhykeuudistus ei ainakaan auttanut asiaa, vaan lippujen myyntimäärät jäivät edelleen noin kolmannekseen huippuvuosista. Sittemmin lentoliikenteen vapautuminen ja siitä hyötyneet halpalentoyhtiöt veivät suurimman terän InterRail-matkailulta. Mielenkiintoista onkin nähdä, miten nykyinen maamatkailun trendi – tai ainakin orastava sellainen – vaikuttaa junalippujen kysyntään: ainakin asia on enenevässä määrin esillä.

InterRail muistelukerronnassa ja valokuvissa

Omassa tutkimuksessani – sikäli kun sille olisi taas aikaa ja rahoitusta – keskityn hahmottamaan, millaisia asioita InterRaililta muistetaan eli millaiseksi se muotoutuu muistelukerronnassa ja millaiset kokemukset ovat ylipäätään muistamisen arvoisia. Apuna kerronnassa ovat toimineet valokuvat ja joissain tapauksissa myös päiväkirjat. Lisäksi tarkastelen muistoissa esiintyviä kuulumisen kokemuksia eli sitä, miten haastateltavat kokivat itsensä suhteessa muihin reilimatkallaan. Yksi mielenkiintoinen aspekti on myös nuorison kansainvälistyminen ja pohjoismaisen nuorison Eurooppa-suhde. Suomestahan on perinteisesti lähdetty ’Eurooppaan’, mikä jo sinällään kertoo jotain.

Toistaiseksi olen tehnyt Suomessa 19 haastattelua 1970–80-lukujen reilaajille ja käynyt läpi asiaan liittyvän arkistoaineiston Suomessa ja osittain myös Norjassa. Mielenkiintoista on ollut havaita, kuinka vähän tällaisesta massailmiöstä on säilynyt virallista arkistomateriaalia. Siksikin haastattelut antavat mielenkiintoisen ja rikkaan kuvan koko ilmiöstä, etenkin yhdistettynä valokuva- ja päiväkirjamateriaaliin. Lisäksi viime vuoden touko-lokakuussa yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa toteutettu muistitietokeruu tuotti mielenkiintoisen aineiston, jota analysoin paraikaa.

Joku voisi tietysti kysyä, miksi tällaista tutkin. Ja hyvä kysymys se onkin. Ainakin tutkimus tuottaa uutta tietoa muistamisen arvoisista kokemuksista – mikä on mielenkiintoista paitsi matkailu-/historiantutkimuksellisesti niin myös ihan käytännön matkailubisneksen kannalta. Haastatteluissa on noussut esiin yllättäviä asioita juuri kokemuksista. Lisäksi on mielenkiintoista, mihin matkalla olleet nuoret kokivat kuuluvansa tai mihin he ylipäätään tunsivat yhteenkuuluvuuden tunteita: kuinka paljon esimerkiksi ’nuoruus’ tai pohjoismaisuus yhdistivät ja miten vaikkapa kansallisuus koettiin (repuissahan oli muuten monilla kansallislippu, mikä nykypäivän näkökulmasta saattaa herättää hieman toisenlaisia merkityksiä) . Haastatteluiden analysoimisen myötä avautuu lisäksi koko ajan uusia näkökulmia asiaan.

Seuraavaksi vuorossa ovat Ruotsissa ja Norjassa tehtävät haastattelut. Lisäksi olen kirjoittamassa aiheesta tietokirjaa, joten varmasti näitä reilaamiseen liittyviä juttuja tulen kirjoittamaan tännekin vielä lisää.

Jätä kommentti (vaatii Facebook-kirjautumisen)

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here