Maailman saunapääkaupunki – elämyslistaus nro 2

Elämyksiä kaupunkikulttuurista

293
Auringonlasku Rauhaniemessä kesällä 2018

Edellisessä kirjoituksessa nostamani elämykset tai elämysmahdollisuudet keskittyivät paljolti luontoon tai sen liepeille. Tampereen ollessa kuitenkin kaupunki – eräiden syrjäisten rannikkokaupunkien edustajat voivat olla eri mieltä — lienee paikallaan nostaa esiin myös tamperelaisen kaupunkikulttuurin parhaita puolia lähtien jälleen liikkeelle kuitenkin järvien läheltä eli saunoista.

Tampereella on kerrassaan erinomainen yleisten saunojen verkosto. Aivan suotta ei kaupunki ole julistautunut – melko reteästi – maailman saunapääkaupungiksi. En tosin tiedä, moneltako taholta on tullut tunnustukset tälle julistukselle, mutta eihän sen tarvitse antaa julistuksia laannuttaa.

Rauhaniemen kansankylpylä

Tämä on yksi suosikkisaunoistani ja kesällä myös suosikkiuimarantani. Tämä höyrylaiva Kurun uppoamisvuonna, 1929, avattu sauna oli aiemmin itselleni pääasiassa avantouintipaikka. Nykyään, kun avannossa tulee käytyä harvemmin, Rauhaniemi on noussut esiin myös kesäuimarantana. Hiekkarannoilla en ole oikein ikinä viihtynyt, joten ’Rompsin’ kallioinen ranta on ehkä siksikin vedonnut eniten. Lisäksi maisema Näsijärvelle on tosi komea ja saunan lauteilla kuulee aina parhaat totuudet asiasta kuin asiasta.

Nykyisin saunasta on tosin tullut sen verran suosittu, että joinain käyntikertoina on tuntunut suorastaan ruuhkaiselta. Onneksi paikassa on kaksi saunaa, mikä tasaa hieman ruuhkaisuutta.

Tullin Sauna

Toinen, tuore sauna, jonne voisin viedä kyläilijöitä, on Tullin alueella sijaitseva Tullin sauna. Pelkäksi saunaksi tituleeraaminen tekee tosin vähän vääryyttä paikalle, koska sen yhteydessä sijaitsee myös oivallinen ravintola (tai bistro, kuten he itse määrittelevät). Konsepti on hyvä: saunaan mennessä saa tarvittavat kamppeet mukaan sinkkiämpärissä eli pyyhkeen, pefletin ja mukin. Kuulemma myös lainauima-asun, mikäli oma jäi kotiin. Ja baarin puolelta myös juomat mukaan.

Tullin Sauna -projektin isällä, myös Dream Hotel & Hostelia pyörittävällä, Ville Virkillä oli alunperin ideana, että saunaan olisi tullut myös puukiuas, mutta tämä taisi mennä rakennusteknisesti liian hankalaksi. Sähkökiukaatkin toimivat mainiosti ja ainakin itse tykkään myös mahdollisuudesta vilvoitella vanhalla lastauslavalla. Muutenkin paikan sisustus henkii talon teollista perinnettä – harmaa betonikin voi olla tyylikästä.

Tullin Sauna avaamisen jälkeen huhtikuussa 2018.

Muita saunoja

Näsijärven puolella Rauhaniemen vaihtoehtona on Kaupinojan sauna. Moni vannoo puulämmitteisen saunan nimiin ja ainakin ennen laudeparlamenteissa käytiin kovia keskusteluja absoluuttisesti parhaasta saunasta! Mielipiteensä kullakin ja kai se on kiinni myös tottumuksesta. Oivallinen sauna on Kaupinojakin, vaikka itse Rauhaniemeen olenkin enemmän kotoutunut.

Joka tapauksessa viimeksi Kaupinojalla vieraillessani (tammikuun alussa 2019) panin merkille, että kovasti on avantouintiväki nuorentunut. Voi olla, että perjantai-illallakin oli vaikutusta asiaan, mutta ilmeisesti samansuuntaisia havaintoja on vähän muillakin. Näiden rantasaunojen säilymisen ja elinvoiman kannalta tämä on erinomainen asia.

Tamperelaisista saunoista kirjoitettaessa ei varmaan voi ohittaa Rajaportin saunaa, joka on Suomen vanhin (v. 1906) edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna. Pohjois-Pirkkalan ja Tampereen (pohdin vielä, tunnustanko v. 1937 tapahtunutta liitosta) rajalla sijaitseva sauna poikkeaa muuten muista edellä mainituista ainakin siinä, että siellä on erilliset saunaosastot miehille ja naisille. Saunan oman historian mukaan tämä juontaa juurensa yhteissaunojen kiellosta (1920-30-luvuilla), minkä jälkeen saunaan rakennettiin ensin verho ja sittemmin väliseinä. En tiedä, johtuuko tästä erillisosastoinnista vai mistä, mutta Junnu Vainion Yleisessä saunassa -biisistä tulee itselleni aina mieleen juuri Rajaportin sauna.

Yksi hieman erikoisempi – kaupungin ulkopuolella sijaitseva – sauna on vielä tietty Peronsaaren sauna. Sauna sijaitsee Näsijärvellä saaressa. Olemme käyneet saunalla monta kertaa höyrylaiva Näsijärvi II:lla ja sauna palveleekin tilaussaunana mm. veneilijöitä.

Visit Tampere on tehnyt Tampereen saunoista kattavan listauksen, josta pääsee saunoja valitsemaan, joten muista saunoista kiinnostunut löytänee löylynsä parhaiten täältä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän