Eilen pääsin pitkästä aikaa mukaan Suomen retkiluistelijoiden retkelle. Lokakuussa leikattu olkapää on pitänyt pois jäiltä pitkän aikaa. Olen saanut vain kateellisena katsella komeita kuvia, joita seuran jäsenet retkistä laittavat sosiaaliseen mediaan tai seuran retkiraportteihin. Onneksi siis vihdoin sain tilaisuuden hypätä mukaan retkelle. (Ja lisättäköön tähän, että seuran retkille siis pääsevät mukaan jäsenet, jotka ovat käyneet tulokaskurssin ja -retken. Suosittelen noita kaikille luistelijoille.)
Lähtö Virroilta
Retki toteutettiin bussiretkenä. Lähtö oli aamuseitsemältä Kaupinojalta ja Virroille saavuttiin lopulta joskus hieman ennen yhdeksää. Tarkoituksena oli jakautua luistelukunnon ja -vauhdin mukaan kolmeen erilaiseen ryhmään: osalle maalina olisi Ruovesi, osalle Muroleen kanava ja osa jatkaisi koko reitin Tampereelle asti. Itse häilyin vähän kahden ensiksi mainitun välillä, mutta onneksi järki sanoi, että ehkei kannata edes yrittää repiä liikaa: kyseessä oli kuitenkin vasta kauden toinen luisteluni. Kiitin päätöstä myöhemmin.
Bussista poistuessa kymmenen asteen pakkanen tuntui viileältä. Liikkeelle lähdettäessä kroppa kuitenkin lämpeni nopeasti, ja kohta jo tuntui siltä, että olisi voinut olla hieman vähemmänkin päällä. Osasyynä ’lämpenemiseen’ oli kyllä edellispäivän lumisateen muodostama luonnoneste: jää ei ollut ihan niin priimaa, mitä se olisi voinut olla: kevyt lumisade oli tehnyt pinnasta paikoin melko ohjaavan – luistin jäi hieman kiinni. Ilmankos sykkeet nousivat. Mietinkin Virtain alkupätkällä, että mitenköhän tässä käy, jos koko matka on näin tahmeaa. Onneksi paikoin oli kuitenkin helpohkoakin jäätä.
Matkalla
Ensimmäinen pakollinen kävely tuli varsin nopeasti, noin kahden ja puolen kilometrin luistelun jälkeen. Toltaansalmi oli auki kuten odotettua olikin. Myös seuraava salmi oli virtausten vuoksi sula, joten kävelimme Tanssinsaaren läpi. Kokonaisuudessaan täytyy kuitenkin sanoa, että virtapaikat olivat vähissä, kun vesi on ollut poikkeuksellisen alhaalla kuuman ja kuivan kesän 2018 takia. Nytkään metsissä ei ole juuri lunta, joten jos keväällä ei sada, niin huonolta näyttää ylävesien vesitilanne ensi kesänä – taas.
Taukoja ryhmämme vietti oikein mukavasti: luistelu oli siltä osin leppoisaa ja mukavaa. Ehti katsoa maisemia ja nauttia auringonpaisteesta: päivän päätteeksi tuntui itse asiasta siltä, että auringonpaiste oli nauttinut myös ihostani – sen verran kuumotti. Valkoinen jäänpinta vielä heijasti aurinkoa varsin hyvin, joten en tätä varsinaisesti ihmettele.
Tanssinsaaren kävelyn jälkeen kävelimme vielä tien yli Vaskisalon itäpuolella, jonka jälkeen olikin mukava 10 kilometrin luistelu aina Visuveden Pusunvuolteelle saakka. Visuveden kylästä on paljonkin tarinoita netissä tällä sivustolla https://www.lemmenniemi.fi/. Kylässä toimi aiemmin Visuvesi Oy:n saha ja vaneritehdas, joka oli suuri työllistäjä. Muutama vuosi sitten yritys meni konkurssiin, mutta onneksi tiloihin on tullut kaikenlaista muuta toimintaa – satoja ihmisiä työllistäneen firman konkurssi on kova paikka kyläyhteisölle, joka on pitkälti syntynyt sahan ympärille.
Visuveden kannaksen jälkeen oli vielä yksi kapeikko, jonka jälkeen olisimmekin jo Tarjannevedellä. Kilvensalmi olisi tuttuun tapaan todennäköisesti auki, joten retkueemme suuntasi Syväsalmeen – ironinen nimi, vettä on kesälläkin alle metrin – josta luistelu onnistui ilman kannaskävelyä mainiosti.
Tarjannevesi olikin kenties parasta luisteltavaa ja myötätuuli helpotti menemistä. Ohitimme Pöykkysaaren ja sen lapinrauniot – joku kerta vielä poikkean niitä katsomaan – ja päädyimme pidemmälle evästauolle Mustasaaren loiston kupeeseen. Samalla tuli taas kerran todettua, että vaikka itse pidänkin retkiluistelusta luistelumonoilla, ovat ne pirun liukkaat kallioilla kiipeillessä (tosin kukaan ei pakottanut…). Varsinkin retkillä, joissa on paljon kävelyä, perinteinen vaelluskenkä-luistin-kombo voisi olla kyllä hyvä vaihtoehto vapaan tyylin luisteluhiihtomonoille, jotka luistelussa toimivat sinänsä erinomaisesti.
”Tauon jälkeen jääkin tuntuu paremmalta” piti paikkansa vielä tuonkin tauon jälkeen. Ryhmämme päätti kiertää Syvinkisalmen ja suunnata Salonsaaren itäpuolelle Tuuhoskylään. Myöhemmin tosin kuulimme muilta ryhmiltä, että Syvinkisalmessakin sula oli tänä vuonna ollut varsin pieni ja ylitys helppo. Toisaalta meidän ei tarvinnut kävellä ollenkaan, kun Salonsalmessakin pääsimme luistimilla koko umpeutuneen sulan läpi.
Koukkaus idemmäksi teki kuitenkin sen, että kohti Korpulanvuolletta mennessä länteen kääntynyt tuuli teki etenemisestä melko vaivalloista. Onneksi maali alkoi olla jo aika lähellä. Korpulanvuollekin oli poikkeuksellisesti jäätynyt, yhtä perinteistä sulakohtaa lukuun ottamatta. Vuolteessa tuli myös todettua, että kalliomaalaukset, joita laivalta aina selostin matkustajille, alkavat olla todella vaisut: mielikuvitusta saa käyttää, jos aikoo vanhan naisen, kahvipannun ja kissan nähdä… Restauroinnin paikka olisi siis Korpulassa kuten Kirnusalmessakin. Kunhan ihan Espanjan malliin ei restauroida. Kalliomaalaukset ovat kuitenkin mielenkiintoinen nähtävä juttu esimerkiksi laivaliikenteen matkustajille, joten ”tarttis tehrä jotain”.
Loppupätkä Ruovedelle olikin sitten kohtuullisen helppoa luisteltavaa muuten, mutta maalin lähestyessä jalka alkoi painaa. Mielellä on voimakas vaikutus. Sen verran oli pakko kuitenkin poiketa reitiltä, että oli käytävä katsastamassa, missä kunnossa höyrylaiva Näsijärvi II:n ’bensa-asema’ eli halkotankkauslaituri Kivistöllä oli. Oikein hyvässä oli, mutta veden vähyys vähän huolestuttaa tulevaa kesää ajatellen.
Ruoveden laivarantaan en ole ennen jäitse tullutkaan, vesitse sitäkin useammin, mutta harvoin on ylipäätään kirkonkylän näkeminen ollut niin mieleistä kuin tällä keikalla: sen verran puhki alkoi reilun viidenkympin jälkeen olla. Bussi oli odottamassa, joten kuivaa päälle, vähän evästä ja bussiin. Bussilla koukkasimme sitten hakemassa vielä Muroleeseen jatkaneet hurjat ja tapasimme samalla vielä hurjemman, Tampereelle matkalla olleen, ryhmän. Pakko nostaa näille tyypeille hattua, olosuhteet eivät olleet kovin erinomaiset jään ja vastaiseksi kääntyneen tuulen takia. Tampereen ryhmä oli sitten joskus iltayhdeksän aikaan kuulemma ollut omassa maalissaan 120 km:n luistelun jälkeen. Veikkaan, että tälläkin porukalla luistelu tuntuu jaloissa, vaikka kovakuntoisia ovatkin. (edit. Itse pääsin luistelemaan loppuosan vasta maaliskuun lopussa.)
Summa summarum – ja hitunen jääuutisoinnista
Kaiken kaikkiaan olin retkestä oikein iloinen: pitkän tauon jälkeen oli hienoa olla taas mukana porukoissa. Retkiluistelijat ovat mukavaa jengiä: juttu luistaa ja samalla oppii koko ajan lisää lajista, jäästä ja paikallistuntemusta. Tämä reissu oli itselleni myös erityinen, kun tuota Virrat-Tampere -väliä on tullut sahattua satoja kertoja laivalla, mutta ei ikinä luistimilla. Nimi Runoilijan tie on muuten ollut käytössä laivakaudesta 1934 lähtien, kun perinteistä laivareittiä alettiin markkinoida myös matkailijoille (ks. lisää täältä, sivu 165–>).
Yksi sellainen seikka, johon olen kiinnittänyt huomiota retki- ja rataluisteluun liittyen, on jäästä kertominen mediassa. On toki ymmärrettävää, että varoitetaan ihmisiä käyttämään järkeään jäihin liittyen ja kerrotaan riskeistä – kaikilla jäätuntemusta (ja sekin on paikkakohtaista) ei ole ja on syytäkin kunnioittaa jäätä. Enemmän saisi kuitenkin olla ohjeistusta yleiskieltojen sijaan. Esimerkiksi tästä Aamulehden artikkelista* (12.2.2019) päätellen jäille ei olisi ollut mitään asiaa enää ja samalla esimerkiksi Tyllilöiden luistinrata on ollut koko ajan toiminnassa ja on edelleen (2.3.2019) – täysin turvallisesti. Harmittaa yrittäjän puolesta, kun suuren yleisön mielikuvaan noilla uutisoinneilla on varsin iso vaikutus. Itseltänikin on kysytty jopa merkatulla radalla luisteltaessa, onko jää turvallista. Yleispätevää vastausta siihen ei tietenkään voi antaa, mutta esimerkiksi rata kyllä suljetaan, mikäli se ei ole turvallinen – niin paljon radalla suoritetaan mittauksia.
Toki ymmärrän vastuiden ongelman, mutta siitä huolimatta toivoisin etenkin median otsikoinnilta ja jutuilta enemmän tasoa ja vähemmän yleistämistä sekä lisää ohjeistamista. Ja tällä en tarkoita sitä, että kannustaisin ketään uhkarohkeuteen: jää vaihtelee, joten sitä pitää mitata ja tunnustella, turvavarusteet pitää olla mukana (naskalit, kelluttava reppu, heittoliina) eikä lähteä liikkeelle yksin, etenkin kun liikkuu merkatun radan ulkopuolella (luistelurataa voi ennemminkin verrata latuhiihtoon). Lisäksi esimerkiksi Tampereen osalta on kaksi aivan eri asiaa kertoa jäistä Pyhäjärvellä ja Näsijärvellä ja Näsijärvikin on liian laaja alue käsiteltäväksi. Sulakohtia ja railoja on, mutta se ei tarkoita sitä, että koko järvi olisi luistelukiellossa.
*Artikkeliesimerkkejä olisi useampiakin ja niistä voisi tehdä koosteen, mikäli olisi aikaa ja viitseliäisyyttä.
