Kirjoitin aiemmin retkiluistelumatkastani Virrat–Ruovesi, jossa hurjimmat luistelivat koko matkan Virroilta Tampereelle. Itsellänikin teki mieli koko kyseinen matka taittaa, mutta kehno kunto ja olosuhteet veivät tuolloin voiton. Niinpä ilahduinkin suuresti, kun Suomen retkiluistelijoiden Tampereen vetäjät päättivät järjestää myötätuuliretken Ruovesi–Tampere. Matkan pituus (etukäteisarvio oli n. 70 km) hieman hirvitti, kun edellisen 55 km retken jälkeen koko mies oli reporankana, mutta myötätuuli hieman helpotti. Lähtemiseen kannusti myös tieto, että loppuviikosta olisi kymmenen asteen lämpötiloja, joten nyt olis syytä lähteä. Etenkin kun työkalenteri päivälle oli tyhjä (toim. huom. kalenterin tyhjyyttä edesauttaa se, että laittaa merkinnät viikkoa eteenpäin, kuten Koljonselän kohdalla kävi ilmi. Sori vielä, Tiina…).
Reissusta syntyi myös video (tiedän, että se on vähän turhan pitkä hektiseen internet-aikaan, mutta tässä se nyt kuitenkin on), joten jos kuvausta ei jaksa lukea, niin videokoosteesta saa jonkinlaisen kuvan retkestä joka tapauksessa.
Retki Ruovedeltä Tampereelle
Tällä kerralla emme matkustaneet menomatkaa bussilla, mutta pikkubussilla kuitenkin. Kaikkiaan 16 henkeä matkasi siinä ja yksi saapui suoraan lähtöpisteeseen. Matka Ruovedelle taittui mukavasti ja puoli kymmeneltä aamulla pääsimme matkaan tutusta Ruoveden laivarannasta. Alkutaipaleella emme edenneet ihan suoraan, vaan poikkesimme ihastelemaan jäältä Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeeta eli Kalelaa. Rakennus on upea ja on sääli, että se ei ole ollut pitkään aikaan suurelle yleisölle auki, vaikka suvun näkökulman asiaan ymmärrän myös täysin. Toivottavasti rakennus aukeaisi pian kaikille, kansallisaarre paikka joka tapauksessa on..
Kalelasta matka jatkui kohti Kautun avokanavaa (1885), jossa oli reissun ensimmäinen maataival. Sen verran sulaa vettä oli, että luistellen ei päässyt etenemään, ainakaan näillä nopeuksilla… Tulipahan samalla koluttua kanavan rantaa maitse, aiemmin olen liikkunut tuosta vain höyrylaivoilla.
Ruhalanselällä tuuli näytti, että jos se olisi tuolla voimakkuudella (7–8 m/s) puhaltanut koko ajan sivusta tai jopa sivuvastaisesta, niin meno olisi voinut olla tuskaista. Onneksi pääsimme kuitenkin kohtuullisen nopeasti takaisin myötätuulen onnelliseen huomaan, niin matkanteko alkoi taittua mukavasti. Pienet vasta-/sivutuulipätkät nimittäin huomasi jälkeenpäin myös sykemittarin käyristä. Siinä hetkellisessä sivutuulessa kävi mielessä edellinen retki, jolla odotettu myötätuuli kääntyikin varsin vastaiseksi. Etenkin koko matkan Tampereelle luistelleet saivat tuolloin tuta vastatuulen voiman. Nyt kuitenkaan tuuli ei tehnyt tepposia ja myötätuuliretki oli nimensä mukainen.
Jäminginselkää ylitettäessä itselleni tulee mieleen aina höyrylaiva Pohjola, jonka raato makasi Jäminkipohjan telakalla aina vuoteen 2017 asti. Pohjola ja Tarjanne liikennöivät Runoilijan tietä aina vuoteen 1975 asti, minkä jälkeen vain Tarjanne on jatkanut liikennettään. Pohjolan tuho oli sääli, koska se oli alkuperäisasussaan omaan silmääni jopa Tarjannetta tyylikkäämpi alus. Nyt kävi kuitenkin näin ja onneksi edes Tarjanne säilyi.
Jäminginvuolle, josta koko vesistön vedet kulkevat, oli odotetusti auki. Niinpä oli taas aika tepastella monoilla metsän halki. Samalla pääsimme pitämään evästauon vuolteen vieressä olevalla melontataukopaikalla. Eväät maistuvat ulkoilmassa aina hyviltä. Niin tälläkin kerralla, vaikka eväsleipiä ja banaaneita sekä karmeilta maistuvia energiapatukoita kummempia ei ollutkaan mukana.
Maakannaksilla mietin myös toisten retkiluistinten hankintaa, oikeastaan monojen takia: BC-monot olisivat aika jees maataipaleilla luistelumonoihin nähden. Lisäksi OAC:n sinänsä hyvät retkiluistimeni eivät ole parhaimmillaan, jos jäällä on lunta. Tänään sellaista tilannetta ei kuitenkaan ollut muutamaa pientä lumilaikkua lukuun ottamatta.
Tankattuna olikin hyvä jatkaa, mutta nyt luisteltavaa kertyi vain pari sataa metriä ennen kuin oli aika taas riisua luistimet. Laivaaväylää kuljettaisiin Kirnusalmesta, jossa on kaksi kalliomaalausta (Kirnuava nainen ja Alaston tyttö), mutta luistelu kyseisestä paikasta ei käynyt avoveden vuoksi. Niinpä retken vetäjät päättivät ylittää maakannas ja mennä Mommonlahdelle. Mommossakin oli muuten aikoinaan laivalaituri, vaikka se umpiperä onkin. Maakannasten ylitykset olivat tällä reissulla kuitenkin kohtuullisen helppoja: hankikanto auttoi asiaa. Jotenkin noista ”ketjussa pellon yli” -ylityksistä tuli kyllä armeijakuvasto mieleen!
Luistelu jatkui Mommosta kohti Muroleen kanavaa mukavassa myötäisessä. Virtaukset ylävesillä ovat tänä talvena varsin pieniä, koska moni ’normaalisti’ auki oleva paikka oli joko kokonaan kiinni tai sitten vain vähän auki. Saapa nähdä, millaisissa vesissä tuleva laivakausi ajetaan, lumetkin tuntuvat haihtuneen metsistä pääosin ilmaan. Joka tapauksessa virtauksien vähäisyydestä johtuen päätimme kulkea laivaväylän mukana ja menimme Ahonsalmen vierestä Tampereen kaupungin retkeily- ja ulkoilualueelle Hirsisaareen. Sieltä löytyikin oivallinen beach taukopaikaksi.
Tauon jälkeen matka jatkui taas. Aivan Muroleen kanavalle asti emme kuitenkaan menneet, koska tiesimme vesistön olevan auki kanavan alapuolella. Niinpä nousimme hieman ennen Murolekoskea pellolle ja jatkoimme jalkaisin matkaamme Muroleen tervatehtaan ja sahan rauniolle. Yksinäinen, hieman ränsitynyt savupiippu keskellä metsää on jotenkin samaan aikaan kaunis ja surullinen näky.
Lyhyen paussin jälkeen matka jatkuikin sitten selkävesiä pitkin, kunhan pääsimme ensin Muroleen sulat ohi. Vankaveden alkupätkä oli hieman sivuttaista tuulta, mutta silti varsin oivallista menoa ja kun käännyimme Niemi-Kapeen jälkeen kohti etelää, myötätuuli suorastaan lennätti ryhmää eteenpäin. Meno oli helpohkoa ja tuossa tuokiossa (20 min) 6 kilometrin matka Kapeelta Unnekivelle oli taittunut ja löysimme itsemme – tai ainakin ryhmämme – Unnekiven Kirvessaaresta. Kyseiseen saareen on pistetty sissipäällikköjen Roth ja Spoof kunniaksi muistomerkki, joka kertoo herrain anastaneen venäläisiltä viljajaalan ja 500 mattoa jauhoja Suomen sodassa 1808. Tämä herätti ryhmässämme kysymyksen, joka piti tietty ratkaista: paljonko on matto jauhoja? Vastaus saatiin tietty Twitteristä, jonne syntyi oikein hyvä jauhomattoketju asiasta. Kiitos Mika vielä vastauksesta ja Tapsa muusta informaatiosta!
Koska saarella ei ollut enää jauhomaton jauhomattoa, ja ainakin itseltäni eväät olivat loppupuolella, oli aika jatkaa matkaa Myyrysselän ja Koljonselän yli. Koljonselällä vietettiin vielä pieni juomatauko Lampisaaressa ennen kuin jatkettiin varsinaiselle taukopaikalle eli Pimeesalmeen. Matkalla nähtiin yksi komea merikotka hyvinkin läheltä. Ennen Pimeesalmea kierrettiin vielä yksi railo Peronsaaren kohdalla.
Viimeisen tauon jälkeen oli jäljellä enää Näsiselän ylitys, joka kävikin varsin vauhdikkaasti. Pari railoa oli matkalla, mutta niiden ylittämisessä ei ollut mitään ongelmia. Varttia vaille viisi olimmekin sitten perillä Kaupinojalla, jossa Hitin kahvilan kahvi teki kauppansa. Olipahan taas upea retki, hieno päivä ja mainiota luisteluseuraa, kiitos siitä! 128 kilometriä Runoilijan tietä takana, joista 75 kilometriä tällä retkellä – ei muuten hassummin, kun jäät olivat jo helmikuun alkupuolella kuulemma/luemma ”ohi”… Koko reitti tuli sitten kuitenkin tehtyä, vaikkakin kahdessa osassa. Ensi vuonna sitten toiseen suuntaan ja vielä Toisvesi päälle!
