Tänä talvena ’retkiluistelusää’ on vaihdellut voimakkaasti sekä järvi- että merialueilla. Lumisateita on ollut (luistelun kannalta) turhan paljon ja myös lämpötilan sahailu on aiheuttanut, modernisti sanottuna, haasteita. Yhtenä kivana vaihtoehtona retkiluistelulle on potkukelkkailu. Alla on yksi pieni tarina yhdestä potkukelkkaretkestä.
Ilmatieteen laitos oli lupaillut varsin hyviä eli kovia myötätuulilukemia, niin järvellehän se oli lähdettävä. Lounaistuulella Kuru näytti Tampereelta katsottuna mahdolliselta vaihtoehdolta, joten se lukittiin kohteeksi. Alunperin oli ollut tarkoitus luistella, mutta edellispäivänä saadut jäätiedot ja sääennuste olivat sitä luokkaa, että kulkuvälineeksi vaihtui potkukelkka. Retkeä edeltävänä iltana auto vietiin Kurun satamaan, jotta retken jälkeen päästäisiin hyvin takaisin Tampereelle.

Aamulla lähtö Tampereen Kaupinojalta paljasti kulkuvälinevalinnan onnistuneeksi. Pintajäätä eli jään päällä olevia, pinnastaan jäätyneitä vesilammikoita oli joka puolella. Yöllä lämpötila oli laskenut pakkaselle, ja luistelu olisi ollut tuskallista, kun luistin olisi tökännyt ohueen lätäkön ohueen jääkanteen. Potkurilla matka sen sijaan eteni mukavasti. Näsinselän ja Koljonselän ’tappajarailotkin’ olivat kesyyntyneet potkurilla ylitettäviksi. Olivat vissiin lukeneet mediasta huonosta käytöksestään ja häpesivät.

Tuuli kuljetti meitä eteenpäin melkoisella vauhdilla: suurin haaste olikin pitää potkuri poissa sladista. Sivuttaisluisu nimittäin johti useamman kerran akrobaattisen taiturointiin pystyssä pysymiseksi ja joitakin kertoja myös kamojen keräilyyn jäiltä. Toinen koko päivän harmia aiheuttanut tekijä oli jään piikkaussauva, joka pysyi kelkkaan viritetyssä kuljetustelineessä vaihtelevasti, kun kelkka vikuroi tuulessa. Lopulta sauva sitten teipattiin gorillateipillä kiinni kelkan runkoon. Johan pysyi!
Perinteinen virtapaikka Myyrysselän ja Vankaveden välillä, Unnekivensalmi, oli harvinaisen paljon auki sateista ja sulamisesta aiheutuvasta virtauksesta johtuen. Aallokko löi vaahtopäinä sulan matkalla. Toki olihan tuuli yli 12 m/s vakiona ja puuskissa 16-18. Reipasta puhuria. Ja varsinkin Vankavedellä alkoi myös meno tuntua oikein reippaalta, kun tuuli pääsi puhaltamaan kunnolla tuulensuuntaisen selkäveden myötä. Kelkan nopeus nousi paikoittain ennen Vankaveden päässä sijaitsevaa Heittokaria lähemmäs 25 kilometriin tunnissa – potkimatta. Itse testailin Vankavedellä myös ensiaputarvikkeissa kuljettamani lämpöpeitteen käyttöä purjeena. Tulokset olivat hyviä sillä lyhyellä matkalla, jonka uskalsin purjetta käyttää.
Vankavesi on kummallinen alue: meille on tapahtunut siellä useamman kerran muutoksia retkisuunnitelmiin. Reilu vuosi sitten totesimme, että luistellaankin Kurun sijasta Ruovedelle (ja tuo retki päätyi Vilppulaan toim.huom.). Tällä reissulla totesimme, että Tampere-Kuru-välin olemme jo kerran tehneet potkurilla, joten pitäisikö koettaa Ruovedelle asti? Pitäisi. Vankavedellä on vissiin magneettisia häiriöalueita, jotka vaikuttavat retkisuunnitelmiin. Melkoinen Bermudan kolmio.
No, mikäpä siinä. Suuntasimme siis Muroleen kanavan ohittaen Virtain reissulta tuttua maakannasta Palovedelle ja Ohrionselälle. Ohrionselällä vauhti ja tuuli alkoivat olla jo ”haasteellisia”. Erään kerran kelkan lähdettyä parinkympin vauhdista sivuluisuun ja kohdattua pintajäälätäkön löysin myös itseni samaisesta 5 cm syvästä pintajäälätäköstä. Välikuivapuku esti kastumisen, mutta sormeen tuli pieni sirkuma jäänreunasta. Se kuitenkin paikkaantui nätisti laastarin ja gorillateipin yhdistelmällä.

Seuraavalla maakannaksella Juurakkolahden jälkeen hyödynsimme kahden pikkujärven muodostamaa ketjua ja pääsimme Pekkalan kartanon komistamalle Pekkalanlahdelle. Sitä seuranneella Jäminginselällä matka taittui taas sivumyötäisessä, mutta Miestamonsalmessa pääsimme taas ottamaan kelkat olalle ja metsään tetsaamaan, koska sula oli ennätyslaaja. Talven runsaat sulamisvedet ja sateet näkyivät täälläkin kuten myös Kautun avokanavan ja sillan kohdalla. Pienillä maakoukkauksilla matka kuitenkin eteni joutuisaan ja Ruoveden laivaranta häämötti pian edessä.

Niinpä edessä oli enää siirtymä hakemaan Kurun satamaan jätetty auto. Eikun taksia tilaamaan. Ensimmäisenä soitetun firman iso auto oli ajossa, toisen firman kuski olisi päässyt paikalle neljän ja puolen tunnin kuluttua, joten otimme ensimmäisen firman pienemmän auton tilaukseen. Potkukelkat, jotka jemmasimme kirkkomaan muurin ulkopuolelle tiheän kuusen alle, haettaisiin sitten kotimatkalla auton kyytiin.
Taksia odotellessa oli hyvä käydä kaupassa hakemassa vähän juomaa ja pientä evästä korvaamaan 71 kilometrin potkuttelun aiheuttamaa energiavajetta. Harvoin on S-marketin tuulikaappi tuntunut niin mukavan lämpöiseltä kuin pitkän päivän jälkeen Ruovedellä. Taksi tuli kuitenkin nopeasti ja oli aika lähteä kotimatkalle. Kuski olikin sitten todellinen asiakaspalvelija. Potkukelkat nimittäin haettiin jemmasta, koska ne mahtuivat sittenkin hyvin kyytiin. Olimmekin erittäin tyytyväisiä Mattilan taksin palvelumeininkiin ja totesimme käyttävämme sitä jatkossakin, varsinkin jos Kauppisen Mika on kuskina. Kiitos vielä, jos satut joskus tämän lukemaan!
Kurussa käytiin vanhassa Matkahuollon pizzeriassa pikaisesti vielä syömässä ruoat ennen kotimatkaa. Olipa mukava retki taas kerran, vaikka suunnitelmat vaihtuivatkin retken aikana. Mutta se taitaa kyllä olla enemmän sääntö kuin poikkeus näillä meidän retkillämme.
Kartta-aineisto: Maanmittauslaitos, Maastokartta, avoin data-aineisto. Animaatio: GPX Animator.