Miksi muistamme yhä Kuru-laivan kohtaloa?

224

Viikonloppuna 7.–8.9.2019 sain pitää oheisen Kurun 90-vuotismuistopuheen hieman eri muodoissa kahdessa eri paikassa: Ensin Tarjanne-laivan muistoristeilyllä lauantaina ja Teiskon kirkkomaalla sunnuntaina.


 

Miksi muistamme yhä Kuru-laivan kohtaloa?

”Historia tarkoittaa montaa asiaa: Se tarkoittaa menneisyyttä sellaisenaan, menneisyydestä laadittua esitystä eli kertomusta ja menneisyyttä koskevaa tutkimusta” (Historian johdantokurssi). Arkikielessä historialla viitataan usein juuri tapahtuneeseen menneisyyteen ja usein nimenomaan sellaiseen, joka on jollain tavalla muistamisen arvoinen. Jotkut asiat tuntuvat olevan muistamisen arvoisia ja toiset eivät: valinta tapahtuu aina nykyisyydestä käsin. 90 vuotta sitten tapahtunut Kurun haaksirikko on edelleen tapahtuma, jonka muistamista pidetään – ja itsekin pidän – tärkeänä.

Silti mietin, miksi juuri Kuru-laiva koskettaa meitä niin paljon? Toki historian ’ominaisuuksiin’ kuuluu, että sen tärkeys lähtee jokaisesta ihmisestä itsestään. Henkilökohtaisesti tärkeitä asioita meillä on jokaisella, asioita, jotka ovat henkilökohtaisista syistä tärkeitä ja osa meidän jokaisen omaa historiaa. Mutta sitten on joitain tapahtumia, henkilöitä tai asioita, jotka koskettavat laajaa joukkoa ja jotka otetaan osaksi ’yleiseen’ historiakuvaan tärkeäksi, yhteiseksi historiaksi tai pikemminkin historioiksi. Kurun osaltakin on paljon tekijöitä, miksi se on yhä 90 vuoden jälkeenkin osa yhteistä kertomustamme.

Ensinnäkin, Kuru koskettaa edelleen, koska onnettomuuden kokoluokka oli niin poikkeuksellisen suuri: 136 ihmistä sai surmansa ’tavallisena’ päivänä, tehdessään tavallisia askareitaan. Suuri osa ihmisistä oli matkalla koteihinsa: osa oli tullut Tampereelle maitotilipäivänä hakemaan tiliään. Samalla viikolla oppikoulut olivat alkaneet ja koulutyön tauottua oppilaat lähtivät koteihinsa viikonlopuksi. Vastaavasti myös tehtaan työntekijät – tässä tapauksessa etenkin tekstiilitehtaiden nuoret naiset – kävivät usein kotiseudullaan viikon päätteeksi. Tuonakin lauantaina 90 vuotta sitten, ihmiset eivät olleet tekemässä mitään erikoista. He olivat tulleet Kuru-laivaan matkustaakseen arjesta askareista pyhänviettoon. Ihmiset eivät ajatelleet olevansa vaarassa.

Kun odottamaton onnettomuus sitten kuitenkin Siilinkarin lähellä tapahtui, se kohtasi eri paikkakuntia eri tavoin: uhreja oli kaikkiaan 20 pitäjästä. Määrällisesti eniten hukkui kurulaisia, 45 henkeä. Länsi-Teiskon kylä menetti suhteellisesti eniten, 25 henkeä, joka vastasi viittä prosenttia koko kylän väestä (nyky-Tampereella sama tarkoittaisi muuten yli 11 000 henkeä). Itä-Teiskosta hukkui 5 ihmistä.

Uhrit olivat myös poikkeuksellisen nuoria: lähes 60 uhria ei ollut täyttänyt 25 ikävuotta. Monet menettivät vanhempansa, osa lapsensa. Peräti neljä kolmen hengen sisarusparia sai surmansa. 30 henkeä jäi leskeksi, 80 puoliorvoksi ja yli 20 täysorvoksi. Omaisille suru jäi ikuiseksi ja se jatkui useammassa sukupolvessa. Tästäkin syystä Kuru muistetaan.

Onnettomuuden mittakaavasta johtuen, Kuru nousi jopa kansainväliseksi uutiseksi ja teki Näsijärven, Tampereen ja Kurun – surullisella tavalla – tunnetuksi. Samalla erilaiset tarinat ja kertomukset onnettomuudesta alkoivat kiertää: arkkiveisuja tehtiin ainakin seitsemän, vaikka niiden kulta-aika oli jo takana. Joka tapauksessa Kurusta tuli aikansa ”missä olit, kun” -tapahtuma. Nämä suulliset, sukujen sisällä monessa polvessa kerrotut tarinat ovat ainakin tähän asti myös taanneet sen, että Kuru jäi yhteiseen muistiimme. Tarinoista osa perustui enemmän totuuteen, osa vähemmän, mutta joka tapauksessa ne loivat myyttistä kuvaa onnettomuudesta.

Toisekseen, Kurun onnettomuus muistetaan myös urheista pelastajistaan – aivan kuten Estoniakin. Yhä nykyäänkin kulkevalla Tarjanne-laivalla oli pelastustöissä kaikkein merkittävin rooli – laivan kannelle saatiin pelastettua 13 ihmistä. Aluksen päällikkö, Niilo Karimaa menetti onnettomuuden seurauksena terveytensä, kun aluksella olleet koettivat poimia vedessä olleita matkustajia. Hän kylmettyi pahoin, sairastui reumaan ja hänen toinen jalkansa jouduttiin myöhemmin amputoimaan.

Tarjanteen lisäksi vapaaehtoismiehistön Mustastalahdesta kasaan saaneen Näsijärvi-hinaajan ja uhkarohkeasti järvelle suunnanneen yhteiskoululaisen Teuvo Vaissin ohjastaman moottorivene Suunnan sankarityöt olivat osa Kurun legendaa – asioita, jotka jäivät elämään tarinoina ja jotka osaltaan vahvistivat muistamista.

Tarinoihin jäivät elämään myös onnettomuuden syyt. Oma teoriansa oli monella: syyllisten etsintääkin yritettiin – oikeusprosesseja myöden – muttei löydetty. Luonnonvoimat, puutteellinen suunnittelu ja rakenteelliset seikat olivat pääosassa. Kenties tässäkin mysteerissä on yksi tekijä, joka on painanut Kurun onnettomuuden monien mieliin.

Etenkin laivan 1927–1928 tapahtuneen korottamisen roolia on pohdittu. Siinäkin täytyy kuitenkin muistaa, että jälkiviisaus on helppoa. Syynä korotusoperaatioon oli vilpitön halu parantaa matkustajien oloja. Matkustajat kun olivat kyllästyneet Kurun ahtaisiin tiloihin ja näkivät Ruoveden–Virtain-linjan alukset, Tarjanteen ja Pohjolan, vertailukohtina. Lainaus Aamulehden ”Kurun kirjeestä” 2.11.1922:

Kaikessa suuruudessaankaan ei Kuru-laiva ole oikein mukava eikä aikansa tasalla. Se on sittenkin ahdas ja rauhaton kulkuneuvo. Emme unelmoi suurista mukavuuksista, uutuuksista, salongeista, vaan kaipaamme edes vähän korjauksia ja parannuksia. Vai onko siinä enää laitaa, että hienoimpana salonkina toimii jonkinlainen välikäytävä kyökin ja ’limonaatikuopan’ välillä? Eikä sekään ole oikein mukavaa, että ’luokkamatkustajan’ – varsinkin lauantaisin täytyy kyyhöttää peräkannella pakkilaatikon päällä – jalat vedessä. Yläkannella ei pahan ilman ollen ole suojaa muualla kuin yhdessä ainoassa hytinnyttyrässä.”

Laivayhtiöllä oli siis paine kehittää Kuru-laivaa, mikä oli täysin ymmärrettävää, vaikka jälkikäteen ajatellen sillä olikin kohtalokkaat seuraukset.

Lopuksi, Kuru on jäänyt mieliimme siksi, että sen onnettomuus, yhtenä osasena, osoittaa – jälleen kerran – valheelliseksi uskon ihmisen kykyyn ’hallita luonnonvoimia’. Aikanaan Kuru-laivan onnettomuus löi myös vahvan kiilan uskoon teknisen ja yhteiskunnallisen kehityksen vääjäämättömästä edistyksestä: tapahtuneen ei yksinkertaisesti pitänyt olla mahdollista. Täällä. Sisävesillä. Lähellä rantaa. Kuru ei tietysti ollut ainoa muistutus.
Samaa sarjaa olivat merionnettomuuksista Titanic vuonna 1912 ja Estonia vuonna 1994 sekä Louhi-laivan onnettomuus vuona 1934 Saimaalla. Ja näitä olisi enemmänkin.

Juuri epätodellisen muuttuminen todelliseksi, mahdottoman mahdolliseksi, on varmasti ollut yksi merkittävä tekijä, joka vei ja vie tapahtuman yleiseen muistiin ja historiankirjoitukseen.

Edellä on tullut muutamia syitä, miksi Kuru-laiva on yhä muistoissamme. Meillä jokaisella on oma näkökulmamme ja suhteemme – tai suhteettomuutemme – Kuruun. Meistä jokainen voi kuitenkin – omasta mielestäni – parhaiten kunnioittaa turmassa menehtyneitä ja pelastustöissä olleita ennen kaikkea pitämällä omalta osaltaan huolen, että Kuru-laivan kohtalo pysyy jatkossakin osana historiaamme.

Seppeleen lasku Tarjanteen Kurun muistoristeilyllä.
Jätä kommentti (vaatii Facebook-kirjautumisen)