Tarjanne halkohöyryksi

725
Höyrylaiva Tarjanne Ruoveden kirkkorannassa 1910-luvun alussa. J.H.Ahon kokoelma, Musevirasto.

Syksyn – ja oikeastaan koko vuoden – isoin höyrylaivauutinen julkaistiin 22. syyskuuta, kun Höyrylaiva Tarjanteen Facebook-sivuilla kerrottiin aluksen siirtyvän käyttämään puuta höyrykattilan lämmitykseen kesällä 2023. Vuodesta 1964 lähtien lämmityskäytössä ollut öljy saa siis väistyä. Olin jo aiemmin saanut vihiä suunnitelmista ja osin niitä kommentoinutkin, mutta asian päättäminen ja sen julkaisu oli silti kova juttu. Suomessa on toki palautettu laivoja takaisin halkolämmitykselle ennenkin (viimeisimpinä mm. Kouta, Näsijärvi II ja Lokki), mutta Tarjanne pitkän linjan matkustajahöyrylaivana on tässä joukossa oma lukunsa pelkästään polttoaineen kulutuksen ja säännöllisen reittiliikenteen takia. Halkoprojektin alkuunpanijana voinee pitää Tarjanteen nykyistä konemestaria, Markus Puttosta, joka on asiasta puhunut useamman vuoden. Nyt tästä on tulossa todellisuutta.

Remonttia riittää

Mitä tämä muutos sitten käytännössä tarkoittaa? Ensinnäkin kohtuullisen isoa remonttia, joka on parhaillaan käynnissä. Remontin yhteydessä aluksesta poistetaan öljytankit ja -polttimet, siirretään hieman apukonetta tarvittavan toimintatilan saamiseksi ja lasketaan konehuoneen turkkia (”lattiaa”) alemmas. Purkutöiden jälkeen alkaa uuden rakentaminen: alukseen tehdään uudet halkovarastot (tunnetaan myös halkopokseina) höyrykattilan kummallekin puolelle entisten öljysäiliöiden tilalle, tulipesille ja tuhkanpoistolle rakennetaan uudet luukut (jälkimmäiset toimivat palamista säätelevinä vetoluukkuina) sekä halkoluukku/-luukut halkojen saamiseksi konehuoneeseen. Lisäksi tulipesiin tarvitaan arinat, jotta puun polttaminen on ylipäätään mahdollista. Työtä siis riittää paljon jo ennen varsinaista ajokautta, joka tulee olemaan fyysisesti huomattavasti vaativampi kuin  mitä se on ”öljylaivassa” ollut. Kuntosali kuuluu jatkossa työnkuvaan.

Höyrylaiva Tarjanteen tulipesä
Öljypoltin on irti. Tulipesä odottaa luukkujaan ja arinoita.

Kaiken mennessä suunnitellusti höyrylaiva Tarjanne kulkee Tampereen, Ruoveden ja Virtain välistä reittiä 115-vuotiskesänään kotimaisia koivuhalkoja polttaen. Yhdensuuntaiseen matkaan kulunee oman arvioni mukaan noin 9–10 mottia riippuen hieman laskutavasta (lasketaanko ylöslämmitystä jne.). Halkojen satamalogistiikka ja lastaus, tuhkien poisto ja kattilan tuliputkien nuohous tuovat tietenkin enemmän työtä ja omat lisähaasteensa öljykäyttöön nähden, mutta ratkaisuja näihin on jo olemassa. Lisäksi joka laivan halkolämmitys on aina omanlaisensa, joten opeteltavaa tulee riittämään ammattimiehillekin. Mutta öljystä luopuminen on joka tapauksessa tulevaisuuden ratkaisu. Ja tulevaisuuden lisäksi otetaan huomioon aluksen historia: laiva on taas askelen lähempänä alkuperäistä olomuotoaan kuten museoalukselle kuuluukin. Lisäksi ääni- ja tuoksumaailma on lähempänä alkuperäistä. Vain laivan sähköt tuottava apukone pyörii jatkossa ”tiiskelillä”, sen kulutus on varsin pieni ja äänikin maltillinen. Vielä kun tämän poistoon tarjoaisi akkuteknologia mahdollisuuden…

Tarjanteen konemestari Markus Puttonen
Halkoremontin primus motor, Tarjanteen konemestari Markus Puttonen työmaallaan. 

Paluu tulevaisuuteen ja menneisyyteen samalla kerralla

Tarjanteen lämmityksessä ollaan tehty mielenkiintoinen ympyrä. Kun Höyrylaiva Osuuskunta Tarjanne tilasi aluksen vuonna 1907 oli puu ilmiselvä valinta kotimaiselle sisävesihöyrylle. Autoliikenteen alkaessa viedä asiakkaita 1920–30-lukujen taitteessa, oli kehitettävä uusia tulonlähteitä ja haettava samalla säästöjä. Tulonlähteeksi ”keksittiin” matkailijat ja yhdeksi säästökohteeksi polttoaine, joka muodosti noin 25–45 prosenttia osuuskunnan menoista 1930-luvulla. Vuonna 1937 Tarjanteessa kokeiltiinkin kivihiililämmitystä, mutta mikään viisasten kivi sekään ei ollut. Viimeistään toinen maailmansota lopetti kokeilut hiilellä saatavuuden vaikeutuessa. Paluu puuhun oli edessä.

Tarjanteen vanha öljytankki
Styyrpuurin puolen öljytankki on jo osittain purettu. Tilalle on tulossa halkopoksi.

Seuraava muutos polttoaineessa tapahtui sitten vasta 1960-luvulla, jolloin Tarjanne monen muun suomalaisen höyrylaivan tavoin luopui haloista ja otti käyttöön öljyn, jonka saatavuus oli hyvä ja joka oli halpaa. Hetken. Vuosien 1973 ja 1979–80 öljykriisit muistuttivat, että halpa öljy ei ole mikään itsestäänselvyys, vaikka 1980-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun elettiinkin vielä ’halvahkon’ öljyn aikaan. Ilmastokysymys toi hinnan lisäksi uuden ulottuvuuden: niin öljy kuin muutkaan fossiiliset polttoaineet eivät varsinaisesti ole huudossa. Paluu halkoihin onkin samalla paluuta juurille ja reagointia maailman muutokseen – kuten laivan omistajatahot, Höyrylaiva Osuuskunta Tarjanne (1908–1967) ja Oy Runoilijan tie (1967–), ovat koko historian ajan tehneet.

Vanhaa öljytankkia leikataan rälläkällä
Paapuurin öljytankki saa kyytiä. Kuva: Tapio Kilpinen

Ensi kesänä Tampereen Mustanlahden satamassa nähtäneen siis säännöllisin välein halkoja ja halon lastausta, nautittaneen saunan tuoksusta ja halkoletkan huonoista vitseistä. Tehtävää on vielä paljon ja yksityiskohtia pitää varmasti vielä hioa remontin ja todennäköisesti vielä kauden aikanakin. Upea juttu joka tapauksessa – jään  mielenkiinnolla seuraamaan tämän halkoprojektin etenemistä. Ehkäpä raportoin siitä myös täällä.

Ja loppuun pari lämmitysaiheista tarinaa, joista ensimmäinen tapahtui käsittääkseni 1990-luvulla. Tarjanteen silloinen konemestari Mikko Valanto vinoili silloin vielä öljylämmitteisen höyrylaiva Näsijärvi II:n porukoille huutelemalla ”Nässy haloille”, mihin nämä vastasivat puolestaan ”Tarjanne haloille”. No, pilahuudoista on tullut todellisuutta, kun Valannon Mikko muutti lopulta Nässyn haloille 2005 ja nyt Puttonen tekee Tarjanteelle saman. Ja tämä toinen tarina puolestaan on jostain 2000-luvun alusta, jolloin itse työskentelin aluksessa. Aluksen kumpikin Oilon-öljypoltin huutaa täysillä konehuoneessa ja asiakas kysyy konemestari Rami ”Rammstein” Haneliukselta, että ”mitäs polttoainetta tässä käytetään?”. Rami katsoo hetken, katsoo öljypolttimia ja taas asiakasta vastaten: ”Käyn aina iltaisin keräämässä Virroilta käpyjä ja kaadan ne korsteenista alas. Niillä mennään.” ”Jaaha, jaaha”, toteaa mies ja poistuu tyytyväisenä konehuoneesta. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Artikkelikuva: Höyrylaiva Tarjanne Ruoveden kirkkorannassa 1910-luvun alussa. Historian kuvakokoelma, J. H. Ahon kokoelma, Museovirasto.

Lisätietoja Tarjanteen historiasta voit katsella/kuunnella alla olevasta parin vuoden takaisesta videosta, ja jos kuivempi luettava laivayhtiöistä Näsijärvellä kiinnostaa, niin esimerkiksi tästä löytyy siihen lääkettä graduni muodossa.