KotiRetkiluistelu

Retkiluistelu

Aina eivät olosuhteet ole otollisia retkiluisteluun. Nyt on ollut turhan lämmintä öisin, jotta pinta olisi ehtinyt kunnolla kovettua (upottava luistelu ei ole kivaa, vaikka...
Viime päivinä on tullut valitettavan paljon uutisia jäihin putoamisista. Pääsipä oma äitinikin uutisen aiheeksi, kun halusi kertoa tarinansa varoittavana esimerkkinä. Koronapandemia on saanut ihmiset...
Vuosi 2020 rientää – onneksi – kohti loppuaan, mutta jäi tästä vuodesta onneksi paljon positiivisiakin muistoja. Olen nyt tähän nostanut jonkun videon tai kuvan...
Kulunut talvi on ollut hiihtäjille Etelä-Suomessa heikko, mutta luisteluun aika hyvä. Pirkanmaan hiihtolomaviikko tarjosi sitten retkiluisteluherkkua koko rahan edestä ja kirsikkana kakun päällä tuli...
Näköjään tänäkin viikonloppuna pääsi taas luisteluhommiin, vaikka sääennusteita ja -havaintoja seuraamalla ei olisi uskonut. Päivän retki, jonka teemana oli jääntutkinta ja tekniikka, suuntautui taas...
Luistelu on kuvauksellinen laji. Kävimme eilen pienen porukan kanssa Helvetinjärven kansallispuistossa sijaitsevilla Koverolla, Haukkajärvellä, Naapurilammilla ja Niemijärvellä. Kerrassaan upeita paikkoja: jylhiä kallioita, hiekkarantoja, mäntymetsää...
Tällä viikolla pääsin onneksi peräti neljänä aamuna nauttimaan keväisistä auringonnousuista lähijärvillä retkiluistinten päällä. Maanantaina Lahdes-/Särkijärvellä, tiistaina Hervantajärvellä ja perjantaina sekä lauantaina Näsijärven Paarlahdella. (Työ)päivä...
Kirjoitin aiemmin retkiluistelumatkastani Virrat–Ruovesi, jossa hurjimmat luistelivat koko matkan Virroilta Tampereelle. Itsellänikin teki mieli koko kyseinen matka taittaa, mutta kehno kunto ja olosuhteet veivät...
Kävin aamulla pitkästä aikaa aamulenkillä Näsijärvellä eli pienellä retkiluisteluretkellä. Homma ei aluksi mennyt ihan putkeen, koska huomasin vaihdettuani monot jalkaan, että jotakin puuttuu. Totta...
Eilen pääsin pitkästä aikaa mukaan Suomen retkiluistelijoiden retkelle. Lokakuussa leikattu olkapää on pitänyt pois jäiltä pitkän aikaa. Olen saanut vain kateellisena katsella komeita kuvia,...

Mikko Manka

Tuoreimmat artikkelit

Jätä kommentti (vaatii Facebook-kirjautumisen)